Suomalainen koulu Pattayalla


Pattayan Expats clubin suomen jaosto on siirtynyt viettämään hyvin ansaitsemaansa kesätaukoa. Ensimmäinen vuosipuolisko oli toimintaa täynnä ja uusia jäseniä liittyi tasaiseen tahtiin.Heistä mainittakoon mm. Jussi Vaari, joka toimii työnsä ohella Lahdessa myös Pattayan suomalaisen koulun tukiryhmän johdossa.
Koululla tuli täyteen ensimmäinen ja menestykäs toimintavuosi kiitos Koulun johtokunnan puheenjohtaja Juha Timosen sekä Pioneeri opettaja pariskunta Tiiti ja Tommi Mäkelän. Lisäksi perustamista avittivat muutamat Bangkokilaiset korkeat viranomaiset. Juha Timosen koulun vuosijulkaisussa huokaisema lausahdus – jos etukäteen olisi tiedytty kuinka hankalaa koulun perustaminen Thaimaaseen on, niin koulu olisi varmaan jäänyt perustamatta. Lopussa kuitenkin kiitos seisoo sanoi vielä Timosen Juha.
Juha oli toimeksiantanut Pattayalla suomenkielistä lehtistä julkaisevalle hekilölle aikaansaada koulun ensimmäinen vuosijulkaisu. No semmoinen kyllä ilmestyikin ja alkuosaltaan vielä aivan asiallinenkin. Siihen asiallisuus sitten päättyikin julkaisu oli täynnä tekijan kavereiden mainoksia, vaikka toimeksiantoon kuului kysyä koulun oppilaiden vanhempien halukkuutta mainostaa julkaisussa. Ja sitten – voi hyvät ihmiset sentään minkälainen itkuvirsi ja valitus julkaisun loppupuolelle tekijä oli laittanut. Hän siinä ihmetteli miksei Suomen media koskaan kirjoita hänen tuotteistaan. Kirjakaupasta ja lehtisestä. Mitähän hän mahtaa tarkoittaa Suomem medialla – ehkä Kirkko ja kaupunki lehteä. Lisäksi hän väittää, että Pattaya on turvallinen – ja paskat. Pattaya on Thaimaan kaupunkien rikostilastojen kärkisijoilla. Rikoksista Suomen media kyllä kirjoittaa. Kaiken maailman Winkapitat ja murhat ja kuolemat kyllä ihan oikeasti kyllä uutisoidaan. Itkuvirren oikea osoite olisi ollut roskakori.